ETUSIVU
ESITTELY

KOKOUKSET
JUHLAT
HISTORIA
OTA YHTEYTTÄ
NÄIN LÖYDÄT PERILLE!

KUVIA
HISTORIA:
----------------------------------------------------------------------------

Karllund on osa Kurisjärven kartanoa, vuonna 1620 perustettua säteriratsutilaa. Karllund lohkottiin omaksi tilakseen vuonna 1792. Ensimmäinen isäntä oli Akaan kappalainen (myöhemmin kirkkoherra) Carl Gustaf Wallenius. Tila sai todennäköisesti nimensä hänen mukaansa. Seuraavan sadan vuoden aikana Karllund oli useilla omistajasuvuilla. Kivinavetan rakensi vuosina 1901-1907 isäntänä ollut Karl Palm.

Nykyiselle suvulle tila siirtyi huutokaupassa 1907. Ostaja oli Armas Lauhkonen, joka oli ollut pari vuotta aiemmin vuoden Tanskassa laittomia kutsuntoja paossa. Tanskassa oppimiaan uutuuksia Armas Lauhkonen sovelsi modernisoidessaan navettaa. 20-luvulla tehdyt betoniset ruokintapöydät ja lantakourut purettiin vasta 2004. Karllund oli tunnettu Ayrshire-lehmistään sekä myös sikalasta, joka rakennettiin navetan jatkoksi 20-luvulla ja jossa nykyään on pienempi juhlasali.

Sodan jälkeen tila siirtyi 1948 uudelle sukupolvelle Aune ja Heikki Lauhkoselle. Tilaa kehitettiin edelleen karjatilana maito ja porsaat päätuotteina. Navettaa korotettiin vuonna 1961, jotta vuoden heinät voitiin korjata suoraan pellolta navetan parveen. Parveen tilattiin Odin-heinähissi Ruotsista.

Karllundin navetta hiljeni 1970-luvulla, kun kotieläimet lähtivät tilalta.

Isännyys siirtyi 1983 Marjukka ja Juha Lauhkoselle. Siitä asti tila on pysynyt kasvintuotantotilana. Navetan uusi elämä alkoi vuonna 2003 käynnistyneellä remontilla. Samana vuonna rakennettiin hakkeella toimiva lämpökeskus entiseen kuivuriin. Urakka on viety läpi suureksi osaksi omalla työllä ja Pirkanmaan Te-keskuksen myöntämällä Emotr-tuella. Uudistettu Kivinavetta avattiin elokuussa 2006.